Pelko jäytää sielua
|
1 h 33 min
Elokuvakerho Monroe esittää: Pelko jäytää sielua
Elokuvakerho Monroen syyssarjan avaa tänä vuonna todellinen klassikko, josta ei kuitenkaan ajankohtaisuutta puutu.
Saksalaisen uuden aallon ihmelapsi Rainer Werner Fassbinderin elokuva Pelko jäytää sielua (1973) on maailman suurten rakkauselokuvien joukossa merkillinen poikkeus. Se kuvaa riipaisevasti vanhemman naisen ja nuoren maahanmuuttajamiehen rakkautta — ja rakastamisen vaikeutta.
Fassbinderin laajan tuotannon avainteoksiin lukeutuva elokuva ei ole kadottanut hiukkastakaan terävyydestään tai vangitsevuudestaan. Sen aiheet ovat kipeän ajankohtaisia tänäänkin: toiseuttaminen, yksinäisyys, rasismi, halu kelvata ja tulla nähdyksi, rakastetuksi.
”Pelko jäytää sielua on ihmeellinen elokuva. Sen henkilöt kaipaavat lähimmäisyyttä, mutta eivät uskalla luottaa toiseen eivätkä itseensä. Ihmiset eivät ymmärrä toistensa tarpeita eivätkä suhteita, mutta silti jokaisella on tarve tulla rakastetuksi, olla lähimmäinen ja tulla kohdelluksi sellaisena. Pahimmalta Emmistä ja Alista tuntuu jatkuva ohittaminen, totaalinen toiseuttaminen. Se, että joillekin heidän yhdessäolonsa edustaa jotain niin vierasta, että he eivät edes suostu katsomaan kohti.
Teoksen tinkimättömät peruslauseet kuullaan Alin suusta, naivistisella ja hapuilevalla, mutta aforistisen kirkkaalla kielellä. ”Kenenkään ei ole hyvä olla yksin”, ”raha tuhoaa ihmissuhteet”, ”ajatella paljon, huono – ajatella vähän, hyvä” ja ”…tarvitsen sinua” ovat perustavanlaatuisia totuuksia todellisuudesta. Rasismin ja toiseuden teemat ovat raa`an ajankohtaisia tänäkin päivänä. Fassbinder onnistuu silti myös stereotypioiden väistämisessä, sillä vaikka Ali kärsiikin rasismista ja toiseuttamisesta, se ei vielä tee hänestä pyhimystä.” — Niilo Rantala esseessään ”Ei kenenkään lähimmäiset”
Elokuvakerho Monroen syyssarjan avaa tänä vuonna todellinen klassikko, josta ei kuitenkaan ajankohtaisuutta puutu.
Saksalaisen uuden aallon ihmelapsi Rainer Werner Fassbinderin elokuva Pelko jäytää sielua (1973) on maailman suurten rakkauselokuvien joukossa merkillinen poikkeus. Se kuvaa riipaisevasti vanhemman naisen ja nuoren maahanmuuttajamiehen rakkautta — ja rakastamisen vaikeutta.
Fassbinderin laajan tuotannon avainteoksiin lukeutuva elokuva ei ole kadottanut hiukkastakaan terävyydestään tai vangitsevuudestaan. Sen aiheet ovat kipeän ajankohtaisia tänäänkin: toiseuttaminen, yksinäisyys, rasismi, halu kelvata ja tulla nähdyksi, rakastetuksi.
”Pelko jäytää sielua on ihmeellinen elokuva. Sen henkilöt kaipaavat lähimmäisyyttä, mutta eivät uskalla luottaa toiseen eivätkä itseensä. Ihmiset eivät ymmärrä toistensa tarpeita eivätkä suhteita, mutta silti jokaisella on tarve tulla rakastetuksi, olla lähimmäinen ja tulla kohdelluksi sellaisena. Pahimmalta Emmistä ja Alista tuntuu jatkuva ohittaminen, totaalinen toiseuttaminen. Se, että joillekin heidän yhdessäolonsa edustaa jotain niin vierasta, että he eivät edes suostu katsomaan kohti.
Teoksen tinkimättömät peruslauseet kuullaan Alin suusta, naivistisella ja hapuilevalla, mutta aforistisen kirkkaalla kielellä. ”Kenenkään ei ole hyvä olla yksin”, ”raha tuhoaa ihmissuhteet”, ”ajatella paljon, huono – ajatella vähän, hyvä” ja ”…tarvitsen sinua” ovat perustavanlaatuisia totuuksia todellisuudesta. Rasismin ja toiseuden teemat ovat raa`an ajankohtaisia tänäkin päivänä. Fassbinder onnistuu silti myös stereotypioiden väistämisessä, sillä vaikka Ali kärsiikin rasismista ja toiseuttamisesta, se ei vielä tee hänestä pyhimystä.” — Niilo Rantala esseessään ”Ei kenenkään lähimmäiset”
Kieli arabia, saksa
Tekstitys Suomi
Ensi-ilta 05.06.1974
Kesto 1 h 33 min
Ohjaaja
Rainer Werner Fassbinder
genre
Draama
Levittäjä
Elävän kuvan keskus ELKE ry
Näytökset
Valitse
Suodata
Keskiviikko 16.9.
